SAMAE KOSKINEN: Vol.1

• Pakoon
• Sunnuntai
• Ulappa
• Hän asuu näillä kulmilla
• Tuhkaa
• Universumi
• Leikkipuistossa
• Talven jälkeen
• Lintuveljekset
• Hei poika
• Kummitus
• Aurinko

ARVOSTELUT:

Nöjesguiden/Soneraplaza

Ensikosketus Samae Koskisen levyyn on hankala. Parin ensimmäisen kuuntelun jälkeen tuntui että sen olisi pitänyt olla jotain enemmän. Kolme-neljä kertaa lisää ja tajusin että levyllä on pelkkiä hittejä.

Tässä testosteronin kyllästämän itsesäälin, masennuksen tai ironian mudassa tarpovien raskassoutuisten kitarabändien luvatussa maassa yhdistyy harvoin näin korkealaatuinen lyriikka näin ilmavaan ja moniulotteiseen musisointiin. Saattaa olla että joudumme matkustamaan vuoteen 1976, kun Kasevan älyttömän tamperelaisen näköiset jampat julkaisivat Kun maailma elää -levyn. Useiden sanottajien käyttäminen on varmasti auttanut ilmavuuden ylläpitämisessä.

Koska kaikki biisit ovat niin kovia, täytyy tyytyä erittelemään muutamaa hienoimmista irtonaisista hetkistä: pianon ja kitaran yhteispeli Röyhkän ansiokkaasti sanoittaman Universumin kertseissä, Steely Dan -kitarat Leikkipuistossa, Ulapan lyhyt intro, Kummituksen takakireä atmosfääri ja paskaa keikkaa heittävä bändi, Hei poika -kappaleen virvelityöskentely, nousevan melodian saattelema ilmaan nouseva rastasparvi Lintuveljekset.kappaleessa – näitä riittää.

36 minuuttia 36 sekuntia hittiä hitin perään. Sama resepti Kiss FM:llä saisi minut repimään keesin päästä. Samaen levyllä se on pelkkää nannaa.

Arttu Tolonen 5/5

Soundi

Kun yhden hienoimman suomalaisyhtyeen eli Sister Flon laulaja päättää tehdä soololevyn ja vieläpä suomen kielellä, se kiinnostaa paljon. Miten englanniksi aiemmin laulelleen Koskisen suuhun kankea kotimainen kääntyy ja miten kynä taipuu teksteihin? Jälkimmäiseen ratkaisu löytyi lähimenneisyydestä ja vieraskynistä.

Runoilijoiden käyttäminen laulujen tekstittäjinä on kaikessa 70-lukulaisuudessaan hieno idea, mutta silti mietityttää, sotiiko tekstien tilaaminen usealta eri kirjoittajalta soololevyn ideaa vastaan. Eikö soololevy ole se foorumi, missä paljastetaan henkilökohtaisimmat tunnot ja ollaan ihan alasti, ilman yhtyeen turvaa?

Cd-vihkosen takakannessa kerrotaan Samaen opastaneen lyyrikoita avainsanoilla uusi alku, rakkaus ja luonto. Vaikka aihepiirit ovat jonkin verran rajattuja, kirjoittajien toisistaan poikkeava tapa käyttää ja rytmittää kieltä rikkoo hitusen levyn luontevuutta. Osaa tilatusta materiaalista on selvästi ollut vaikea kääntää laulettavaan muotoon.

Oli kiinnostavaa arvuutella tekstin alkuperää lunttaamatta kansista. Peräti kolmen omiksi suosikeiksi nousseen neljän lauluntekstin takaa paljastui Kauko Röyhkä. Selvästi miehen kokemus poplaulun vaativasta ja vaatimasta kompaktista muodosta palveli tarkoitusperiä. Häikäisevän hyvän Hän asuu näillä kulmilla -singlen intohimoisesta ihastumisen tunteesta Universumin epätoivoisen vimmaiseen ylimieliseen narsismiin musiikki ja teksti ovat kiinteästi yhtä.

Tuotantopuolella vastuun Koskisen kanssa on jakanut Riku Mattila, jolla oli sormensa pelissä myös edellisellä Sister Flon pitkäsoitolla. Albumin äänimaisemaa ei voi kuin ihailla. Vaikka periaatteessa retroillaan reippaastikin, ollaan silti tiukasti tässä päivässä kiinni. Melko harvalla levyllä - varsinkaan suomalaisella - on hyvin tunnistettava ominaissoundinsa, mutta tällä on. Omituisen puristettu soundi toimii erinomaisesti ja istuu sävellyksiin. Sovituksellisesti ollaan rikkaalla maaperällä ja musisointi on mallikasta. Se on melkoinen suoritus Koskiselta. Yhden miehen äänitysprojektit kun eivät aina svengaa, mutta esimerkiksi Tuhkaa tekee tämän, vieläpä varsin villisti.

Jos Sister Flo on Suomen Love, tekeekö Vol. 1 Samaesta pohjolan Todd Rundgrenin?

Jarmo Vähähaka 4/5

Desibeli.net

Sister Flon laulusta vastaava Samae Koskinen ehdotti yhtyeen nauhoittaessa viimeisintä levyään Tragician´s Hat tuotannosta vastanneelle Riku Mattilalle olevansa kiinnostunut soololevyn tekemisestä. Rikun innostuminen asiasta johti siihen, että Samin Vol. 1 on nyt minullakin kovassa kuuntelussa.

Levy on monen tekijän summa. Keskellä loistaa tietysti maestro Koskinen, jonka puolituskaisen puristava laulutyyli jakaa mielipiteitä. Suomen kielellä laulettaessa ”ähky-laulun” kontrastit korostuvat, etenkin sinkkuna julkaistu melankolinen Hän asuu näillä kulmilla tuntuu halkeavan hetkenä minä hyvänä. Toinen tärkeä tekijä on tietysti jo mainittu Riku Mattila, jonka näkemys ja into ovat tässäkin tapauksessa vertaansa vailla. Kolmas ja kokonaisuuden kannalta mielenkiintoisin tekijäryhmä ovat levyn sanoittajat, joukko kotimaisen lyriikan eturivin tekijöitä, joille Sami lähetti paa-pa-daa-pa-paa-demoja ja sai sanoitettuja lauluja paluupostissa. Levyn julkaissut Kari Hynninen firmoineen on sitten se viimeinen osanen, jonka ratkaisua tämän levyn julkaisupäätöksen puoltamiseksi ei hämmästele hetkeäkään, kunhan levyä on muutaman kerran kuunnellut. Kyseessä nimittäin on onnistunut kokonaisuus.

Eri sanoittajia on siis viisi. Pop-maailmalle niin kovin tutun Kauko Röyhkän lisäksi teoksia ovat tarinoineet Inka Nousiainen, Saila Susiluoto, Sanna Karlström sekä Tomi Kontio. Yksikään tarina ei hirveämmin töki, mikä tällaisen runo kohtaa popin-kaavan kohdalla olisi voinut helposti olla lopputulos. Mistään hissuttelusta ei ole kyse, vaikka Samaen soolokeikat aika rauhallisia ovatkin olleet. Meininki voi olla toinen bändin kanssa. Avausraita Pakoon juoksee hengästymättä keväthangella, muistuttaen paljolti Sister Flon rikasta ja hengittävää indiepoppia. Toinen Inka Nousiais-teksti Sunnuntai astelee rauhallisemmin, seesteisissä sunnuntai-tunnelmissa, eikä oikein onnistu viehättämään yhtä lailla kauniista ksylofoni-soundistaan huolimatta. Toki menevä pohjavire pitää levyä hyvin elossa. Susiluodon tekstillä seilaava Ulappa puristaa kyllä, mutta leijailee myös hymyillen, kuin juuri kalan napannut lokki jossain siellä pilvien tasalla.

Ymmärrän kyllä miksi Kaukon kanssa luotu Hän asuu näillä kulmilla on valittu singleksi. Silti levyn melankolisin ja kaihoisin sävellys askeltavalla pianolla korostaa Samin äänen tukahtuneisuutta. Toki hieno biisi, mutta herättää myös lievän ahdistuksen. Nousiaisen sanoittama Tuhkaa näppäilee hiukan liian unisesti, mutta Röyhkän Universumi nostaa heti levyn tunnelman eteerisesti pilvien lomassa seilaavaan aikakoneeseen, joka liukuu kiivaasti hölkäten historian hämäriin. Ensikuulemalta levyn tähtihetkiin noussut biisi voisi soida ihan yhtä hyvin Beatlesin psy-kauden levyillä tai Tohtori Sykerössä. Ja se ei ole huonosti se!

Levyn rauhallisemmista sävellyksistä aamuyöllä puistossa istuskeleva Leikkipuistossa on kokonaisuuden herkin hetken vangitseminen. Kaksistaan keskellä nukkuvaa kaupunkia, haikeissa erohetkissä... Mikään ranteita viiltelevä angstirepäisy ei ole kyseessä, ei musiikissa eikä Nousiaisen tekstissä, vaan hommassa nähdään ne valoisatkin puolet aurinko on nousussa. Pienesti mollissa sykkivä Talven jälkeen jatkaa nousukiidossa, myös ensimmäinen Karlströmin teksti Lintuveljekset pitää hyvin vauhtia yllä, kaikesta leppoisuudestaan huolimatta. Levyn komeinta melodiamaalailua ja kasvavaa sävelkaarta. Universumin ohella toinen levyn nopeammista huipuista tulee vastaan Samin ja Kaukon Hei Poika-yhteistyöllä. Iloista ja valoisasti rokkaavaa poppia, josta Sister Flon Tragician´s Hat-levyn menevyys ja rikas sävelmaailma nousee heti mieleen. Kontio-Koskinen-akselin ainoa tälle levylle päätynyt hedelmä Kummitus humisee eteerisesti ja vaaniskelee teemaansopivan jännittyneesti. Biisi kasvaa hienosti jousilla kuorrutetuksi, mutta silti kovin pienenä pysytteleväksi kaihoisaksi tarinaksi. Vol. 1:sen uneliaasti päättävä Aurinko täydentää levyn sävyjä hyvin vaihteeksi raukean aurinkoisissa iltapäivätorkkutunnelmissa.

Monista tekijöistä johtuen levyltä löytyy monenlaista tarinaa ja sävyä, silti kokonaisuus on hämmästyttävän sulava ja yhtenäinen. Samaen debyytti on myös niitä levyjä, joista löytyy joka kuuntelukerralla uusia puolia. Niinpä sen kuunteleminen ei muutu tylsäksi pitemmälläkään ajalla. Loppuvaikutelmaksi jäi vähän sama kuin mitä Kytäjän levyn kuunneltuaan: Vaikka ihan joka hetki ei olekaan loistava, ovat huippukohdat todella hienoa musiikkia ja keskiarvokin jää selkeästi hyvä plussan tasolle.

Ilkka Valpasvuo 4,5/5

Hifi-lehti, Kuukauden Hifi-levy

Sami "Samae" Koskinen on tuttu lähinnä Sister Flo -yhtyeestä, mutta nyt on huipputuottaja Riku Mattilan suojeluksessa syntynyt ensimmäinen soololevy. Sanoittajat edustavat suomalaisen kirjallisuuden nuorta tai ikinuorta voimaa: Sanna Karlström, Inka Nousiainen, Saila Susiluoto, Tomi Kontio ja Kauko Röyhkä.

Samaen suomenkielisiä suosikkiakteja ovat Kaseva, Pekka Streng ja Liekki. Juuri nuo nimet tulevatkin mieleen hänen eteerisen oloisesta lauluäänestään ja musiikistakin. Toisaalta laulu soittoon liitettynä tekee musasta varsinaista uuspsykedeliaa. Sanon tämä hyvin positiivisessa mielessä, sillä ihastuin tähän alusta loppuun kauniisti soljuvaan levyyn, jota voi mainiosti kuunnella sekä keskittyneesti että taustalla.

Mukana on paljon akustisia soittimia ja pehmeästi tahtia lyöviä rytmisoittimia. Vastapainoksi on vähän rajumpaakin taustaa ja kevytpoppisvaikutteita. Kunnianhimon ja kaupallisuuden välimaastosta antaa hyvän esimerkin eka sinkku Hän elää näillä kulmilla.

Samae on säveltänyt ja soittaa levyllä lähes kaiken itse, mutta keväällä hän tekee muusikkoystävien kanssa myös muutamia keikkoja.

Erkki Vuokila

NYT

Sister Flon laulajana tunnettu Samae Koskinen on saanut viime aikoina hyvin julkisuutta musiikilleen. Se on ymmärrettävästi luonut paljon odotuksia tälle hänen teostensa ykkösosalle (vai miten nimi Vol. 1 pitäisi tulkita?). Ehkä liikaakin.

Kuulostaa siltä, että teokset ovat sittenkin muiden käsialaa. Sanoitukset nimittäin tulevat etabloiduilta runoilijoilta, Inka Nousiaiselta, Saila Susiluodolta, Sanna Karlströmiltä, Kauko Röyhkältä ja Tomi Kontiolta. Ajatus on hauska ja antaa levylle poikkikulttuurillista henkeä.

On mukavaa havaita, että nuoret naisrunoilijat onnistuvat rockhenkisiä mieskirjoittajia paremmin saavuttamaan rockin emotionaalisen ulkopuolisuuden tunteen. Inka Nousiaisen kieli vääntyy lisäksi erityisen hienosti kitarapopin tahteihin.

Sanoituksia kuljettava akustisvoittoinen popmusiikki on rikkaiden sovitusten ja kauniin soitinnuksen alla melko suoraviivaista. Osa kappaleista noudattaa tuttua, loppua kohden rakentuvaa voimapopkaavaa, jota välillä koristaa hiljainen c-osa. Vahvojen laulumelodioiden puute ja Samaen kuiskaava laulu korostavat sävellysten yllätyksettömyyttä.

Hiottu tuotanto ja komea yleissoundi pelastavat levyn. Lopputulos on kuin syntymäpäiväkakku. Sokerikakusta tulee aika hieno, kun sen päälle laittaa tarpeeksi hilloa ja kermavaahtoa.

Otto Talvio 3/5

Findance.com

Samae Koskinen otti riskin, levynnimellään nimittäin. Vol. 1 tai vastaava nimiyhdistelmä on tahdittanut ainakin muutamaa artistia kohti tuhoa jo ensimmäisen levyn jälkeen. Tosin Sister Flo -yhtyeen nokkamiehenä toimivalla Samaella ei liene samanlaista uhkaa, sen verran hyvin miehen vanhahtava ja nostalgiaa puhkuva pop-musiikki on otettu vastaan. Koskinen ei kuitenkaan itse ole ryhtynyt biisejään sanoittamaan, vaan näkemystä on haalittu runoilijoilta ja kirjailijoilta kuten Tomi Kontio ja Kauko Röyhkä.

Singlenä julkaistu Hän asuu näillä kulmilla on levyn ehdoton johtotähti. Musiikkitausta on tunnelmaa täynnä ja Koskisen persoonallinen lauluääni toimii siinä erinomaisesti. Mikäli myös singlen b-puoli Krakataukin miellytti, niin kokonaisesta levystäkin löytää leppoisia hetkiä.

Sounditasolla edetään vanhahtavan kautta, mutta esimerkiksi analogisyntikoita kyllä kuullaan levyllä ja esimerkiksi Ulappa ja Leikkipuistossa sisältävät kaikenlaista siritystä rauhallisuuden keskellä. Hän asuu näillä kulmilla -kappaleen parhaaksi kaveriksi osoittautuu Lintuveljekset, joka on tunnelmaltaan vallan mainio. Rivakasti soljuva Hei poika on samoin kyllä levyn kärkeä.

Vol. 1 on kokonaisuudeltaan miellyttävä levy, mutta Hän asuu näillä kulmilla lupaili kuitenkin hieman liikoja, koska samaa tunnelmaa ainoastaan hipaistaan muissa biiseissä. Kappaleet ovat kuitenkin perustaltaan tarpeeksi värikkäitä, jotta jokaiselle biisille on levyllä oikeutus. Levy avautuu aina paremmin kuuntelukertojen edetessä ja myös monen eri sanoittajan käyttö on ehdottomasti onnistunut ratkaisu. Jos musiikkimaku on täynnä The Beatlesia ja Kasevaa, niin Samae Koskinen kannattaa ilman muuta ottaa käsittelyyn.

Antti Niemelä 7/10

Mesta.net

Sister Flon laulajan Samae Koskisen ensimmäinen soolosingle Hän asuu näillä kulmilla sai osakseen paljon huomiota. Mielenkiintoa Samaen ensilevyä kohtaan ei laimentanut sekään, että tuottajana häärii maineikas Riku Mattila ja tekstipuolesta vastaavat tunnetut runoilijat Kauko Röyhkästä Tomi Kontioon.

Eri kirjoittajilta haalitut tekstit tuovat mukanaan taiteellisen vivahteen. Niiden ympärille loihdittu melankolinen musiikki on ilmavaa ja pehmeää kuin kansikuvan pupun angorapeite - progressiivista ja vapautunutta kuin taivaan lintu. Puleerattua akustista kitarapoppia kuorrutetaan jousin, huiluin ja erilaisin lyömäsoittimin. Koossa on ajoittain melkoiset keittoainekset - eivätkö kappaleet kestä riisutumpaa ilmaisua? 36 minuutin aikana kierrätetään muiden muassa The Kinksiä sekä kotoista enkelikuoroa Kasevaa. Vol. 1 on kuin nakutettu runotytön herkkään sielunmaisemaan.

Albumi ei ole nappiteos, mutta tarjoaa silti keskivertoa hekumallisemman pop-tuokion. Hän asuu näillä kulmilla, utuinen Tuhkaa ja Kaseva-henkinen Leikkipuistossa ovat levyn helmiä.

Jouni Hirn 3/5

Yleq

Törmäämme Samae Koskiseen ensimmäisen kerran eteisessä kun hän on luikkimassa tiehensä ilmeisen ahdistavista kotibileistä. Seuraamme häntä kadulle, väistämme täpärästi kirskuen jarruttavaa taksia, jatkamme hölkkäämme kohti joenrantaa ja luonnonhelmaa. Ohi vilistää kuvia rakkaudesta; kohtaamisista, eroista, mönkäänmenemisistä ja toiveikkuudesta. Lopussa hehkuu selviytymisestä ja elämästä lupailevaa positiivista valoa.

Koskisen levy on kansia myöten rakennettu paljolti samoista elementeistä kuin perinteinen brittiläinen folkpop. Luonto kuhisevine lehtometsineen uhkuu runoilijoita aikojen alusta innoittanutta rauhaa, mutta samalla myös jotain Peter Greenawayn elokuvista tuttua outoa pimeää voimaa. Kauhistuttavasti kokoelmaan jähmettyneet perhoset ja täytetyt metsälinnut. Ja kaiken keskellä poika lymyää otsatukkansa alta kuin tutkimaton teini-ikäinen. Kansien tekijälle Ilja Karsikkaalle onnittelut albumin tunnelman oivallisesta tiivistämisestä.

Aiemmin englanninkielellä laulanut Koskinen kuulostaa nyt suomenkielisten lyriikoiden kanssa samaan aikaan hauraalta ja vahvalta. Hän seisoo kappaleiden takana varmana ja kuin hiukan ulkopuolisena tarinankertojana. Runoilijoiden säkeet takaavat sen että lauluissa on syvyyttä ja pureskeltavaa. Suru ja toivo pukeutuvat juurevaan kuvastoon. Koskinen oli kappaleaihioitaan Kauko Röyhkälle, Inka Nousiaiselle, Tomi Kontiolle, Sanna Karlströmille ja Saila Susiluodolle lähettäessään puhunut luonnosta ja ihmissuhteen eri vaiheista. Parhaiten tuntuvat toimivan mahdollisimman konkreettisia kuvia sisältävät tekstit, kuten Tomi Kontion Kummitus tai Röyhkän Hän asuu näillä kulmilla. Molemmilla herroilla on kokemusta poplaulun sanoittamisesta ja se varmasti näkyy myös tässä. Riku Mattilan ja Samae Koskisen yhteistyössä syntynyt tuotanto on taiten ja tyylillä toteutettua. Koskinen on huiluvierailuja lukuunottamatta soittanut kaikki soittimet itse mikä kenties omalta osaltaan korostaa pelkistettyä lopputulosta ja vaivattomuuden tuntua.

Samae Koskinen on saanut jo kuukausia ennen levyn ilmestymistä paljon julkisuutta mikä on nostanut kihelmöivää odotuksen ilmapiiriä. Sister Flo yhtyeessä laulava ja biisejä tekevä Koskinen on levytyssopimuksensa myötä selvästi astunut taitavasti ohjastettuun kelkkaan jossa tiedetään kuinka kaupungin kuiskeita herätellään. Popmusiikissa tarvitaan aina tuoreita innostumisen aiheita ja uusia tuulia kaivataan siinä kuin muotimaailmassakin. Samae Koskisen Vol 1. on tervetullut raikas kuosi vuoden alkuun ja joka kestää varmasti yli kevätsesongin.

Susanna Vainiola

Mix

Tervetuloa aikamatkalle! Mutta mille vuosikymmenelle? Indie-bändi Sister Flon solistinakin tunnettu Samae Koskinen ei todellakaan ole lintsannut pophistorian tunneilta, niin hyvin hän on sulattanut osasia menneiltä vuosikymmeniltä modernisti ajattomaksi kokonaisuudeksi. Loistava, loistava (loistava) singlebiisi Hän asuu näillä kulmilla on tyyppiesimerkki: jollain konstilla se onnistuu kuulostamaan yhtä aikaa noin vuodelta 1969 peräisin olevalta rock-iskelmä-klassikolta ja silti tuoreemmalta kuin monikaan tämän hetken muista yrittäjistä.

Lisäksi hän on soittanut levyllään kaikki soittimet itse. Tehkää perässä! Sanoituksissa Samae on sentään antanut tilaa muille, mutta niistä vastaakin sitten kotimaisia ykkösluokan runoilijoita, kuten Kauko Röyhkä ja Tomi Kontio. Sunnuntai, Talven jälkeen, Kummitus – tyylikkäällä ja kuuntelua kestävällä albumilla piisaa hienoja biisejä!

Antti Aro 9.5/10

Skenet.fi

Riihimäkeläisessä Sister Flo -yhtyeessä solistina vaikuttava Samae Koskinen on julkaissut soololevyn Vol. 1. Englanniksi yhtyeensä kanssa levyttävä artisti sooloilee suomeksi ja on saanut levylleen sanoittajiksi maineikkaita runoilijoita.

Sister Flo on viime vuosina ollut mielenkiintoisimpia ja menestyneimpiäkin kotimaisia indiepopyhtyeitä. Bändin nokkamiehen sooloprojekti luonnollisesti herättää kiinnostuksen, jota lisää tieto siitä, että levyllä on nimekkäitä sanoittajia: muusikko-kirjailija Kauko Röyhkän lisäksi runoilijat Tomi Kontio, Sanna Karlström ja Saila Susiluoto sekä kirjailija Inka Nousiainen.

Ennakkotiedot luovat mielikuvan herkistelevästä runopojasta, joka esittää sydän karrella selkärangatonta herkistelyä. Kun Vol.1 -levyn ensimmäinen biisi pörähtää käyntiin, on yllätys melkoinen. Kappale svengaa reippaasti duurissa ja muistuttaa ehkä hieman Egotrippiä vauhdikkaimmillaan. Kyllä levyn aikana niihin herkistelykappaleisiinkin ehditään, hieman liiankin kanssa, sillä monet kappaleet muistuttavat aika lailla toisiaan.

Samae Koskisen äänessä on samaa vahvuuden ja herkkyyden yhdistelmää, joka on tuttu jo Sister Flon albumeilta. Myös kappaleissa on samanlaisia maalailevia sävyjä. Koskisen soololevyllä onkin ollut sama tuottaja kuin Sister Flon uusimmalla, Tragician's Hat -levyllä: Riku Mattila. Mattila on ollut monessa mukana, muun muassa tuottamassa 22-Pistepirkkoa ja Ismo Alankoa.

Suurin ero Sister Flon ja Koskisen soolomateriaalin välillä on se, että Vol 1:ssä kiinnittää lyriikoihin enemmän huomiota. Ne eivät ole liian kikkailevia tai liian runollisia, vaan oivia laulunsanoja, jotka siis on tehty varta vasten tilaustyönä tälle levylle. Koskinen oli antanut lyyrikoille avainsanoja, joiden tarkoitus oli auttaa tekstien laatimisessa ja teemoittaa niitä.

Vol 1:n perustunnelma on tunnelmallinen ja hieman utuinen. Kappaleita on ryyditetty uruilla, mistä tulee välillä voimakaskin retrotunnelma. Kappaleet on tuotettu ilmaviksi ja herkiksi – jopa siinä määrin, että pieni lisäpotku olisi välillä paikallaan. Mielleyhtymiä Liekki-yhtyeeseen on vaikea välttää, mutta Samae Koskisen ääni on kuitenkin vahvempi ja vähemmän ärsyttävä kuin Liekin solistin Janskun.

Levyn avausraita Pakoon on ehdoton suosikkini, mutta hullumpi ei ole myöskään sinkkuna ilmestynyt Hän asuu näillä kulmilla. Universumi ja Leikkipuistossa toimivat nekin mukavasti – pitkälti hyvän tunnelman luovan sanoituksen ansiosta.

Sanoitusten teemat vaihtelevat pitkittyneiden yöhetkien, menetettyjen rakkauksien ja yksinäisyyden välillä. Levyn sanoittajien tyylit poikkeavat jonkin verran toisistaan. Musiikillinen samankaltaisuus kuitenkin sitoo kappaleita yhteen. Mitään selvää ja yhtenäistä teemaa levyltä ei erotu, mutta tunnelmallisia pop-paloja senkin edestä. Albumi on napakka, reilun puolen tunnin mittainen kokonaisuus.

Samae Koskinen soittaa levyllään kaikki instrumentit itse, mutta keikoilla mukana on yhtye, jossa soittavat Janne Lastumäki, Petri Nakari ja Veli Kauppinen. Koskinen on maininnut toiveekseen saada stemmalaulu toimimaan keikoilla ja on valinnut siksi juuri nämä laulavat luottomuusikot joukkoihinsa.

Silja Hakulinen

SmackTheJack

Jossakin vaiheessa minusta alkoi tuntua siltä, että suomirockin aika alkaa olla ohi. Vanhat bändit pikkuhiljaa hajoavat, eikä uusia pahemmin ole näköpiirissä. Entiset dinosaurukset alkavat toistaa itseään turhankin tavalla, ollen lopulta enemmänkin säälittäviä, kuin ihailua osakseen kerääviä. Onneksi tämänkin kokoisesta maasta löytyy kuitenkin uusia ja hyviäkin artisteja, joiden musiikin laskisin kyseiseen genreen. Vaikka Sister Flo -yhtyeestä tutun Samae Koskisen esikoissooloalbumista tuleekin mieleen välillä hieman turhankin vahvasti suositun Liekki -yhtyeen tuotanto, on se kuitenkin erittäin korkealaatuinen ja omaperäinenkin julkaisu. Levyn soundi on trendikkäästi suoraan 60-70-luvulta, tuoden parhaimmillaan mieleen psykedeelisyydessään melkeinpä itsensä Beatlesin. Löytyy rapaisia mellotron-soundeja, vanhoja analogisyntikoita ja tietenkin lämpöä vaikka muille jakaa. Albumin kestokin on sopivasti vinyyli-LP:lle mahtuva hieman vajaa 40 minuuttia. Sävellykset ovat taidokkaita ja sanoitukset harmittoman soljuvia. Sanoitusten takaa löytyykin niinkin taitavia kavereita kuin Kauko Röyhkä, Sanna Karlström, Tomi Kontio, Inka Nousiainen ja Saila Susiluoto. Levyn tuotannosta taas vastaa Samaen kanssa Riku Mattila, jonka meriittilistalta löytyy sellaisiakin suuruuksia kuin 22-Pistepirkko ja Ismo Alanko.

Samae Koskisen pehmeän huokaileva ääni ei välttämättä miellytä kaikkia kuulijoita. Parhaimmillaan se onkin nimen omaan rauhallisissa kappaleissa, joita tältä albumilta löytyy koko levyn mitalta. Tunnelmallisen suomenkielisen rock-musiikin ystävät nauttivat melko varmasti Samae Koskisen soolo-debyytistä täysin rinnoin.

Jarkko Rotstén 4/5

« Takaisin etusivulle